Embedtronics Oy on elektroniikan tuotekehityskumppani ja asiantuntija
Olemme yrityksellesi sopiva yhteistyökumppani, jos suunnittelette tai valmistatte elektroniikkaa sisältäviä laitteita.
Pystymme vastaamaan luotettavasti ja kokonaisvaltaisesti tuotteesi elektroniikan ja ohjelmiston kehityksestä ja olemme asiantuntijakumppani juuri siinä suunnittelun tai tuotannon vaiheessa kuin tarpeisiinne sopii.
Osaamisemme ydintä ovat sulautetut järjestelmät, M2M- ja IoT-laitteet ja -ohjelmistot
Toteutamme asiakkaillemme elektroniikkasuunnittelua ja ohjelmistokehitystä ja vastaamme mielellämme myös piirilevyjen tuotannosta yhteistyössä alihankkijoidemme kanssa. Tuotantoprosessi on hallussa komponenttien hankinnasta lähtien, aina testattujen piirilevyjen koteloon asentamiseen ja pakkaamiseen asti.
Räätälöimme palvelun tarpeidesi mukaisesti. Voimme olla mukana osatoteuttajana tai tarjoamme kokonaisvaltaisen ratkaisun avaimet käteen -periaatteella.
Meillä on myös omia tuotteita, joita voidaan käyttää joko sellaisenaan tai pohjana asiakaskohtaisille tuotteille.
Elektroniikkasuunnittelu, ohjelmistokehitys ja tuotanto
Palvelumme koostuu elektroniikkasuunnittelusta ja ohjelmistokehityksestä sekä tuotannosta.
Niistä muodostuu kokonaisuus, jolla palvelemme yritystäsi kokonaisvaltaisesti ja asiantuntevasti. Näin asiakkaidemme ei tarvitse suunnitella ja toteuttaa tuotettaan usean toimijan kanssa.
Embedtronics Oy tarjoaa palvelukokonaisuuden, joka kattaa halutessasi tuotteesi elektroniikan kokonaan tai kumppanuuden elektroniikkasuunnittelussa tai ohjelmistokehityksessä tai tuotannossa.
a. Elektroniikkasuunnittelu
Elektroniikkasuunnittelu käynnistetään tuotteelle asetettujen toimintojen ja teknisten vaatimusten pohjalta. Käymme huolellisesti läpi valmistettavan tuotteen kokonaisuutena, määritämme tuotteelta edellytettävät ominaisuudet ja toiminnallisuudet ja laadimme teknisen ratkaisun tuotteen toteutukselle.
Suunnittelussa huomioimme muun muassa mahdolliset virrankulutukseen, kotelointiin sekä tuotantotestaukseen liittyvät erityisvaatimukset.
Elektroniikka-osaamisemme joitakin osa-alueita:
- kytkentäkaavio- ja layout-suunnittelu
- mikrokontrolleripohjaiset järjestelmät
- vähävirtaiset laitteet
- langaton tiedonsiirto (WiFi, LTE, NB-IoT, Bluetooth, RF, IR)
- langallinen tiedonsiirto (ethernet [10/100/1000], CAN, RS-232, RS-485, RS-422, USB)
- väylät: SPI, I²C, onewire
- digitaalinen ja analoginen I/O
b. Ohjelmistokehitys
Luonnollisesti myös ohjelmistokehitys käynnistetään tuotteelle asetettujen toimintojen pohjalta. Asiakkaan tarpeesta riippuen kehitys voidaan toteuttaa hyvinkin lyhyiden lähtötietojen tai myös valmiiden suunnitelmien pohjalta.
Tuotteesta riippuen ohjelmistoon voi sisältyä muun muassa protokollien suunnittelua- ja/tai toteuttamista, kommunikointia eri oheislaitteiden ja järjestelmien kanssa, laitteiston ohjelmistosovitusta eri käyttöjärjestelmille, käyttöliittymiä, ohjelmistorajapintojen kehitystä, tehonkulutuksen optimointia ym.
Esimerkkejä ohjelmisto-osaamisestamme:
- sulautetut ohjelmistot (lääketiede, mittaus, tietoliikenne, teollisuus, erikoissovellukset ym.)
- sulautettu Linux
- anturit, ohjaukset
- tietoliikenneprotokollat (ethernet, IP, langattomat, salatut, asiakaskohtaiset ym.)
- web-protokollat ja tekniikat (HTTP[S], REST API, JSON)
- ajurit (Linux, NetBSD)
- sovitukset asiakkaan omiin järjestelmiin
- M2M, IoT
c. Tuotanto ja testaus
Kartoitamme asiakkaan tuotteeseen parhaiten soveltuvat komponentit elektroniikkasuunnittelun kautta, jonka jälkeen hankimme tarvittavat komponentit toimittajaverkostostamme.
Kun komponenttitarve on kartoitettu, tilaamme komponentit ja laadimme tuotantotiedostot, joiden avulla pääosin suomalaiset toimijat kasaavat piirilevyn.
Valmistamme kasattujen piirilevyjen testaamista varten tuotantotesterin, joka testaa piirilevyn mahdollisimman kattavasti ja lataa siihen ohjelmat. Ennen testaamista korteille tehdään mahdolliset esivalmistelut.
Asiakkaan tarpeen mukaan testatut piirilevyt voidaan asentaa koteloon muiden oheislaitteiden kanssa ja näin syntynyt valmis tuote pakata oheistarvikkeineen lähetysvalmiiseen pakkaukseen asti. Testatut piirilevyt voidaan toimittaa asiakkaalle myös ilman kotelointia.