Haasteita ratkottaviksi ja onnistumisen tunteita – tule mukaan tiimiin! Elektroniikka- ja ohjelmistosuunnittelu sekä elektronisten laitteiden tuotanto muodostavat Embedtronics Oy:n asiantuntija- ja tuotekehityspalvelun, jossa etsitään ja toteutetaan ratkaisu asiakkaan tarpeisiin.
Embedtronics Oy:ssä tehdään töitä itsenäisesti ja vastuullisesti, mutta kaikki asiantuntijat toimivat yhteistyössä. Projektit ovat aina erilaisia, ja onnistuminen työssä edellyttää oman ammattitaidon jatkuvaa ylläpitämistä. Osaaminen jaetaan talon asiantuntijoiden kesken.
Kaikkia Embedtronics Oy:n työntekijöitä yhdistää into ongelmanratkaisua kohtaan.
Kunnon välineet, laajat työterveyspalvelut, hyvä ruoka
On tärkeää, että työntekijät voivat hyvin. Työntekijöille on tarjolla laajat työterveyspalvelut, ja lounaita sekä omaehtoista liikkumista tuetaan sähköisillä lounas-, liikunta- ja kulttuurieduilla. Hyvinvointia tuetaan myös sopivilla työvälineillä.
Asianmukainen palkka osaajalle
Embedtronics tarvitsee yrityksen kasvaessa lisää erityisesti ohjelmistosuunnittelijoita, jotka ovat erikoistuneet sulautettujen järjestelmien toteutukseen. On tärkeää, että perusosaamista löytyy, mutta sitäkin merkittävämpää on vilpitön innostus ja kiinnostus alaa kohtaan. Jos osaaminen ja innostuneisuus ovat kohdallaan, myös palkan tulee olla asianmukainen, koulutuksesta riippumatta.
Jos olet tällainen osaaja, lähetä Samille sähköpostitse CV:si ja lyhyt esittely, jossa kerrot kiinnostuksestasi alaa kohtaan.